Inkoon säästöpankkisäätiö

Taustaa

Säätiö perustettiin vuonna 1993, kun säästöpankki Aktia muutettiin säästöpankkiosakeyhtiöksi. Ruotsinkieliseen Suomeen, alueelle, jossa säästöpankilla oli toimintaa, perustettiin 20 säätiötä.

Säästöpankkisäätiöt saivat perustamisen yhteydessä säästöpankki Aktia Oyj:n osakkeita ja muodostivat tuolloin, kuten nytkin, Aktian suurimman osakkeenomistajaryhmän.

Säätiön toimielimet ovat valtuuskunta ja hallitus.

Säätiön tarkoitus

Säätiön kotipaikka on Inkoo ja säätiön tarkoituksena on edistää säästämistä, tukea kotiseutua ja vaalia säästöpankkiliikkeen perinteitä Inkoon alueella. Säätiö toteuttaa tarkoitustaan tukemalla säästämistä edistävää työtä ja tutkimusta taloudellisesti. Säätiö tukee myös yleishyödyllistä toimintaa jakamalla avustuksia ja lahjoituksia toiminta-alueellaan.

Avustuksia myönnetään lähinnä projektiavustuksina yhdistyksille ja järjestöille kulttuuritoimintaan, yleishyödylliseen toimintaan, urheilutoimintaan, sekä lasten ja nuorten hyvinvointia edistävään toimintaan. Suoraan yksityishenkilöille avustuksia ei pääsääntöisesti myönnetä.

Hakumenettely

Avustushakemuksia vastaanotetaan kunkin vuoden lokakuun loppuun saakka. Säätiölle voi osoittaa hakemuksen, ja avustuksia voidaan myöntää ympäri vuoden, mutta avustusten jakaminen keskittyy syksyyn edellä mainitun hakuajan (31.10.) jälkeen.

Hakulomake (tulostetaan ja täytetään käsin)
PDF-tiedostomuoto (täytetään näytöllä ja tulostetaan)
(Lataa Adobe Acrobat Reader osoitteesta adobe.com)
 

Kontaktuppgifter


Styrelseordförande
Håkan Fagerström
Pb 35
10211 Ingå

Delegationsordförande
Magnus Hildén
Ingarskilavägen 65
10120 Täkter

Ombudsman
Monica Baarman-Henriksson
c/o Juristbyrå Monica Baarman-Henriksson Kb
Pb 7
10211 Ingå
tfn: 09-849 3600
fax: 09-223 04489
e-post: